Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa (Intuitio) kirjoittaja käsittelee olennaisimpia hypoteeseja havaittavan maailman väärästä todellisuudesta. Suuret ajattelijat ovat suunnitelleet aineen ylittävän tietoisuuden tason olemassaolon. Löydämme tämän idean Platonin "Myth of the Cave", Berkeleyn "Non-materialistinen teoria" ja myös "Form Psychology" (Gestaltpsychologie). Arvovaltaisin lähde on teoksissa "kollektiivinen alitajunta" ja Carl Jungin "synkronisuuden teoria".
Toisessa osassa (Vahvistukset) kirjailija kuvaa elementaarisesti, mutta yksityiskohtaisesti kvanttifysiikan polun Thomas Youngin kokeesta kahden halkion kanssa tehdystä esteestä tilojen päällekkäisyyden ja kvanttikorrelaation ilmiöihin. Näiden etuoikeutettujen avainten avulla on mahdollista ymmärtää kvanttipitoisuus. Kolmannessa osassa (näkökulmat) kirjoittaja kuvaa David Bohmin kehittämiä teorioita "kvanttipotentiaalista" "implikoituun universumiin ja eksplikoituun universumiin" ja kosmoksen holografiseen visioon. Kaikki selitetään täysin yksinkertaisella tavalla ilman matemaattisten kaavojen käyttöä ja monien kuvien avulla.
Alun perin ihmiskunta on halunnut tutkia asioiden alkuperää ja koostumusta, löytää niiden toiminnan ja läheisen tarkoituksen.
Yleisesti käytetty menetelmä on hajottaa esineet pienempiin osiin ja analysoida ne sitten kaikilla mahdollisilla tekniikoilla visuaalisesta tutkimuksesta kemiallisiin reaktioihin. Näin tapahtuu edelleen tänään. Esimerkiksi, jos tutkija haluaa löytää graniittikuutioiden kemiallisen ja fysikaalisen rakenteen, hän jakaa sen pienempiin paloihin, kunnes se on jaettu yksittäisiin atomeihin.
Kuitenkin, jos tutkija haluaa itse tutkia atomin muodostavia yksittäisiä hiukkasia, hän saa uskomattoman yllätyksen. Graniittikuutio käyttäytyy kuten jääkuutio. Tutkija näkee aineen, josta tulee sumu, haihtuu, katoaa sormiensa väliin. Kiinteästä aineesta tulee energiaa, joka värisee.
Yksittäiset hiukkaset muuttuvat vaihteleviksi aaltoiksi ilman kiinteää ruumiillisuutta.
Subatomisella tasolla aine ei ole enää kiinteää ainetta, vaan siitä tulee jotain erilaista.
Alkeishiukkaset pettävät meitä. Ne näyttävät kiinteiltä täpliltä, jos joku tarkkailee niitä, mutta käyttäytyvät kuin värisevät aallot, kun niitä ei havaita.
Atomit sisältävät käytännössä vain tyhjiötä.
Pinnalla uskomme, että voimme koskettaa, punnita, manipuloida ja mitata ainetta. Mutta intiimimmässä koostumuksessaan aineesta tulee tyhjyyden, energian, tiedon, aallon tai tärinän aaltoilu. Se, mikä näyttää meille kiinteältä materiaalilta, ei ole intiimimmässä muodossaan enää kiinteää materiaalia.
Tässä vaiheessa on selvää, että emme voi enää puhua yhdestä todellisuudesta. Tarkkailutasosta riippuen äärimmäisen pienestä äärettömän suureksi todellisuutta on monia, kaikki erilaisia, mutta kaikki totta.
